Videopostaus

Yritän nyt väsätä sitten sellaisen. Millaisen postauksen haluatte? Aiheita saa heittää.

Kuvapostaus 1

Varjoissa

Kasvot hiljaa käännettynä pimeyttä kohti... Valo polttelee vielä selkääsi, mutta muu on sulkeutunut ympäriltäni. Tunnet ahdistuksen tunkevan väkisin ajatuksiisi, etkä koskaan tunnu pääsevän sitä pakoon. Olet suurien valintojen ympäröimänä. Toimitko omaksi eduksesi vai annatko muiden vain jatkuvasti heitellä sinua ympäriinsä? Fiksuna toimisit nyt juuri niinkuin parhaaksi näet. Omaksi eduksi. Maailma on sinua vastaan niin kauan, kunnes annat tilaa itsellesi.

Respect

Hätähuuto

Illan aiheena on nyt kyllä tämä biisi. Ihan ehdottomasti. Kuvastaa hienosti varmasti monen tilannetta tälläkin hetkellä. Jopa omaani. Hukut vain omien murheiden sekaan ja katoan hiljalleen kun huutoasi ei kuulla. Saan silti kiittää ystäviäni. Ilman heitä en jaksaisi päivästä toiseen. Hymyillä. Yhä edelleen. :)

Pelastakaa mut, jos mä vangiksi jään.
Jos sä kuulet mun huudon melun alle jääneen.
Se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on, katoaa.
Mun hätähuuto.

Mä nään nimmarijonoissa viilletyt ranteet.
Pahan olon pulpetteihin piirretyn kanteen.
Pedon merkit on muotii tääl,
eikä laput silmil lähimmäisen huolii nää.
Mut jos katseen nostaa omast navastaan,
näät, että hiljasinkin huutaa omal tavallaan.
Nätti tyttö ei uskalla syödä,
ja pahan pojan rauhottaa se, kun saa vaan lyödä.
Jengi baareis, kemikaaleis,
peli on kovempaa, ku junnun Pelikaaneis.
Piirei hienoi - riittää rientoi.
Versace everything, mut ei luottotietoi.
Huuli pyöreenä lyödään lisää Botoxii.
Nää on mun ympärilt vaan randomi-otoksii
Jengil on hätä, ja se eri tavoin ilmenee.
Tsekkaa sun läheiset ja kato miten niil menee.

Pelastakaa mut, jos mä vangiksi jään.
Jos sä kuulet mun huudon melun alle jääneen.
Se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on, katoaa.
Mun hätähuuto.

Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo. Ey!
Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo. Ey!
Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo-oo-oo-oo.
Mun hätähuuto.

Itekin oon ollu raiteiltain.
Siihen avun pyytäminen lieni vaikeint kai.
Ja tää bisnes vaan ahistuksen monisti.
Makeet kuoret, tyhjä sisältä – donitsi.
Mun piti hidastaa, pysähtyä vaan, ja
tajusin, et mäkin oon vaan hyväksyntää vailla.
Tuuliajolla, odottamas pelastusta.
Mietin lampaana, mitä muut kelaa musta.
Miks sä ees koittasit miellyttää
jengii, joka sua eteenpäin ei vie yhtään?
Ei ne välitä sun tuskastas.
Jos et hyödytä niit, saat viruu putkassas.
Mä kuulen huudot, tukahtuneet hälinään,
ja lupaan olla täs, jos kukaan muu ei välitä.
Mun ystävist ei yksikään yksinään tarpoo tääl saa.
Käännän sun kasvot valoon, niin varjot jää taa.

Pelastakaa mut, jos mä vangiksi jään.
Jos sä kuulet mun huudon melun alle jääneen.
Se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on, katoaa.
Mun hätähuuto.

Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo. Ey!
Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo. Ey!
Wo-oo-oo. Ey! Woo-oo-oo-oo-oo-oo-oo.
Mun hätähuuto.

Pelastakaa mut, jos mä vangiksi jään.
Jos sä kuulet mun huudon melun alle jääneen.
Se on viimeinen viesti, ja mitä jäljellä on, katoaa
Mun hätähuuto.

Tatuoinnit

Ensimmäiseni. Japanilainen merkki, joka tarkoittaa Hopeaa. Tämä merkintä on itseasiassa myös ihan Hopeanuolen nimi. Joten se liittyy kyllä pieniltä osin tähän tatuointiin. Tämän tatuoinnin tarinan pidän toistaiseksi omana tietonani. <3






Seuraavaksi Bulletproof. Moni kehunut käsialaa ja itse tekstiä. Hirmuisesti heitetään myös vitsiä, mutta arvostus heille, jotka tietävät mistä on kyse. Olen henkisesti luodinkestävä, loppuun asti, tapahtui mitä tapahtui. En luovuta.


 

Riittääkö jos sanon, että elämästä ei selviä taistelematta?

Wuffe! Susi kuvastaa suojelijaani ja samalla hieman luonnettani. Tämä ei ole elukkateeman ainoa edustaja. On muuten harvinaisen ärsyttävä kuvattava tuo käsi...





Skrääkkä! Eli Korppi. Kuvastaa lisää tietyllä tapaa luonnettani. Ehdoton suosikki lintu ja joku saa kritisoida jos haluaa mutta arvostan niiden tapaa elää ja ne ovat kauniita.

Ja viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä. Siivet. Nekin korpin. Ensimmäinen osa tehty siis 17.1.2013 ja viimeinen käynti 20.11.2013. Olisi varmaan tullut aikaisemmin valmiiksi jos ei tatuoija olisi ollut niin kiireinen ja ajat olisi pitäneet :D 16,5h tehtiin yhteensä ja hintaa tuli 800e. Kuvastavat vapautta.

Kerran narsisti, aina narsisti

Niin se yhteiskunta nyt vaan täl kertaa toimii :D

Luottamus

Ystvävien apu on yleensä tärkeintä paranemisessa. Mutta mitä kannattaa tehdä kun ystävät, tai edes lähipiirisi ei luota enää siihen, kun sanot, että ei enää. Enää niin ei tapahdu. Enää ikinä en tee niin. Kun sen lupauksen kerran petät... Tulet varmasti pettämään sen vielä uudestaankin. Missä tilanteessa, sitä kukaan ei tiedä. On todella paljon itsestäsi kiinni, miten toimit ja menettelet kun ahdistut tai olet pohjalla. Keinoni ovat väärät. Enkä tiedä pääsenkö niistä koskaan täysin irti. Voin aina vain yrittää luvata. Luvata asian jonka saatan pettää. Jos ystäväni jättävät minut vain sen takia, että olen liian heikko kontrolloimaan itseäni, eivät he silloin ole aitoja ystäviäni. Jos he eivät usko sinua, luota sinuun. Se on suoraan veitsen kääntö haavassa, kuin haaste, johon vastaan pettämällä heidän luottamuksensa lupauksessa. Elän periaatteille, jos ne eivät toteudu tai niihin ei uskota, on minunkaan turhaa jaella luottamusta kenellekään. Fakta. Nielkää se.

Miten itse olet toiminut näissä tilanteissa?

Spirit

Halusitte kuulla, miksi Spirit lähtee kevään tullen viimeiselle matkalle. Kerron sen nyt, kaikille teille jotka tämän luette. Spirit aloitti pukittelun 5 -vuotiaana laukan nostoissa. Tietenkin looginen oletus oli, että poika kerää tasapainoa sillä itselleen. Hämmästelin myös, kun vähän väliä ratsastaessa ns takajalat pettivät alta. Oletin sitä ihan vain kompuroinniksi, kuten kasvattajakin. Muutimme paikasta toiseen elämäntilanteeni vuoksi. Spirit jätettiin loimittamatta vaikka ohje oli, että loimi aina päälle. Noh... Tilanne meni sitten siihen, että hevosen selän lähelle vein käden ja herra niiasi ilman että edes kosketin selkää. (Enkä ala tässä syyttelemään ketään, älkää takertuko.) Kipua. Ajattelin, että sää on ainoa syy siihen. Viimein alettiin loimittaa ohjeeni mukaan ja tilanne hieman parani, mutta selkään ei kenelläkään ollut mitään asiaa. (Tuolloin syksy.) Kipuja oli talvellakin, sekä keväällä. Silloin tällöin pystyi kevyesti ratsastamaankin.

Tuli kesä ja olimme jo palanneet aikaisemmalle tallille. Spiritillä kävi vuokraaja ja oikeastaan poikkeuksetta herra heitteli persettään erityisesti laukannostoissa ja taipui todella huonosti vasempaan kierrokseen. Talvella 2013/2014 (mikä talvi....? No kuitenkin) selkä meni taas todella huonoon kuntoon. Selkään ei ollut mitään asiaa. Hieroja tuli käymään ja kun kerroin kaikki mitä olimme huomioineet, kertoi hän mahdollisesta synnynnäisestä rakenneviasta. Ehkä yhteen luutuneista okahaarakkeista, tai että jaloissa olisi jotakin. Noh. Jäykkyyttä saataisiin pois jos hieroja kävisi vaikke kerran viikossa. Tiesin jo että siihen ei olisi mahdollisuutta. Hieroja kävi sunnuntaina. Seuraavana päivänä, maanantaina... Kivut olivat jälleen palanneet, elleivät jopa pahempina kuin mitä olivat. Tiesin jo siinä vaiheessa, että jokin on vinossa. Seurailin muutaman päivän ja kun kävelytyskin pahensi vain kipuja, soitin ell ja juttelin tämän kanssa tilanteesta. Kerroin hierojasta ja kaiken saman kuin mitä kerroin hierojalle. Myös ell epäili mahdollisesti yhteenluutuneita okahaarakkeita. Sen puhelun jälkeen olin jo varma, että päästän ystäväni kivuista, joille ei voi tehdä yhtään mitään. Ysätävni kuitenkin suositteli vielä soittamaan yhdelle ihmiselle, joka ymmärsi selkävaivoista enemmän. Kerroin jälleen samat asiat kuin aiemmin ja myös hierojan ja ell mielipiteen asiaan. Kolmas ihminenkin oli samaa mieltä. Toisena vaihtoehtona mietti lannerangan vääntymää, kun hevonen ei vain taivu ollenkaan toiseen suuntaan.

Vaihtoehtoina oli lähteä viemään hevonen klinikalle, kuulla siellä samat asiat kuin mitä 3 muuta ihmistä on jo sanonut ja lopputulos on sama. Olisin voinut antaa Spiritn seurahevoseksi. No ei. En olisi. Spirit on luotu liikkumaan, eikä mielestäni ole hevosen elämää seistä päivästä toiseen tarhassa ja seurata kun kaverit lähtevät ulkoilemaan.

Tarkoituksena alunperin oli antaa spirit pitkäaikaiseen/lopun elämän ylläpito kotiin, koska en itse sillä ratsastanutja joku osaavampi ihminen olisi saanut siitä kivahevosenkin, jos olisi ollut kunnossa. En anna rikkinäistä hevosta ylläpitoon, saati myy. Näin varmistan, että ystävääni ei enää kukaan satuta.  Odotan kevääseen siksi, että Spirit pääsee lepoon paikassa, jossa se on ollut kaikista onnellisin.

Tulen vielä monen vuoden päästäkin kysymään miksi tein tämän päätöksen, mutta joka kerta kun käyn tallilla ja näen kivun koskettamalla, se kertoo vastauksen. Miten vaikeaa on katsoa ystävää, jolla on silmistä sammunut elämän suurimmat ilot. Kun et pääse hyppäämään, vaikka haluaisit. Et saa päästemmä höyryjä, vaikka haluaisit. Joudut vain odottamaan. Seisomaan ja odottamaan lähtöä.

"Olet tehnyt lähtöä
Olet saanut nähtyä
Päässet sateelta suojaan
Näin, muistan sinua
 Lähtövalmiina "

Onko sinulla paha olla?

Haluan tänään keskustella tästä aiheesta. Pahasta olosta. Miten sinulla on paha olla? Miksi? Eikö kukaan ole vastaamassa? Niin... Ei ollut minullekaan ja otin järeämmät keinot käyttöön. Oletin että kyllä se kipu kivun peittoaa, mutta entä kun et enää tunne mitään? Mitä tapahtuu kun oma kontrolli menetetään ja se on haettava ulkopuolelta? Liikaa tapahtunut lyhyen ajan sisällä. Yksi asia johtaa toiseen ja sitä rataa. Mitä tehdä? Puhukaa. Ihmiset. Ja itkekää. Älkää jääkö koskaan yksin.

Vanhaa

Olen näköjään vähän purkanut ajatuksia:

Muutama vanha mielipidekirjoitus omasta päästäni.

29.1.2014

Päätin tänään ottaa kirjoitusaiheekseni kiusaamisen.

Mistäkö kiusaaminen tulee? Voin olla melko varma, ettei kukaan osaa täysin vastata tähän, mutta muutamia syitä tulee varmasti jokaiselle mieleen: erilaisuus, kateus, turhautuminen. Erilaisuus voi olla ihmisten mielissä sitä, että tulet toisesta maasta, tai vaikka vain toiselta paikkakunnalta… Puhut toisenlaisella murteella, kuin mitä ”täkäläiset” puhuvat… Olet homo, lesbo, transu… Olet erivärinen kuin muut. Olet pyöreä. Olet langan laiha. Olet pitkä. Olet lyhyt. Sinulla on r – tai s -vika. Pukeudut eri tavalla kuin muut… Muutama pieni fakta tulee tässä vastaan. Olit mitä tahansa, olet ihminen, kuten jokainen meistä. Erilaisuus on rikkautta, jota ei voi tuhlata.

Kateuteen on miljoonia syitä. Asunto, perhe, ystävät, omaisuus, lemmikit… Aivan kaikki. Miksi sitten kateuden myötä ihmiset katkeroituvat toisilleen niin vietävästi? En tiedä. Enkä halua tietää. Kaikkea on tullut mietittyä näiden vuosien aikana. Olen kuitenkin aivan varma, että pienillä muutoksilla omaan asenteeseen saataisiin varmasti karsittua paljon pahaa pois.

Ja viimeisenä, ehkä joillekin vieraana asiana, mutta mitä pahempi olo ihmisellä on, sitä helpommin lähtee purkamaan oloaan toiseen ihmisen. Kun kotona ei kaikki ole hyvin, etkä pääse puhumaan kenenkään kanssa, alat vaistomaisesti tehdä toistenkin elämästä helvettiä.

Miksikö tämä aihealue? Koska se koskettaa jokaista. Olen aivan varma, että jokainen on saanut osakseen kiusaamista. Hyvin todennäköisesti kiusattuna. Oletko joskus nähnyt kiusaamistilanteen sivusta? Minäkin olen nähnyt.  Mitäkö teit silloin? Minä menin heikomman vierelle ja nousin isoa laumaa vastaan. Kiusattu jätettiin sen jälkeen rauhaan, vaikka sainkin kuulla siitä monesti jälkeen päin. Minulle sen tuntemattoman tytön vointi oli tärkeämpi, kuin oudoksuvat katseet kaupungilla.

Nuorten psykiatrisella polilla käy päivittäin kymmeniä, ellei satoja nuoria. Osa istuu osastolla, istuu ehkä sängyllä ja tuijottaa ikkunasta ulos kyynel silmäkulmassaan. Heidät on ehkä muserrettu. Heitä on ehkä kiusattu. He ovat ehkä olleet valmiina luovuttamaan ja taistelevat nyt voitosta. He ovat todella ymmärtäneet, että tarvitsevat apua.

Miksikö halusin kirjoittaa tämän? Jos tämä teksti koskettaa edes yhtä ihmistä, joka kantaa ajatusta eteenpäin, ja kuulija taas seuraavalle… Se saattaa saada ihmiset oikeasti miettimään näitä asioita. Myös ne, jotka tätä pahaa aiheuttavat.

8.1.2014

Joo... Kirjoitan taas hiljaisen mietteen ja avun huudon yksinäisten puolesta. Kun istun tässä. Lappeenrannassa. Kotona. Huoneessani. Katselen seiniä ympärilläni, kuulen musiikin kauniina sointina korvissani ja tunnen rauhan koko kehossani. Silti joka päivä tunnen ja koen pienen palan menneisyyttä. Jokin pienikin asia saattaa äkkiä muistuttaa siitä mitä joskus on tapahtunut. Sen myötä herää järjetön määrä kysymyksiä. Miksi ihmiset tekevät toisilleen niin paljon pahaa? Onko joillakin asiat oikeasti niin hyvin, että voi kaikessa rauhassa lähteä tuhoamaan toisten itsetuntoa? Tai onko pakollinen riidan haastaminen jotenkin omaa pahaa oloa helpottavaa?

Mietin vastausta ensimmäiseen kysymykseen. Tosiasia on, että jokainen, joka täällä aiheuttaa pahaa toiselle, tavalla tai toiselle... Jostakin se ongelma on saanut alkunsa. Jostakin se paha olo on sille purkajallekin tullut. Onko se menneisyyden trauma? Tai pelko... Jokin hiljainen asia jota et näe kun kuljet täällä sokkona miettien onko elämällä oikeasti arvoa... On sillä. Ja paljon. Saatat vain satuttamalla muita ajaa sekä itsesi, että jonkun toisen syvälle suohon.

Itsetunto on se, joka pitää meidät ihmisenä. Määrää minä -kuvan ja kertoo mitä todella olemme, mistä tulemme ja mikä on paikkamme täällä. Tuhoamalla jonkun itsetuntoa, tuhoat samalla koko ihmisen sielua ja sisintä.

Vissi ero on kuitenkin sodassa, jossa molemmat hyökkäilevät toistensa kimppuun henkisellä herjalla tai vielä pahempaa… Kohottamalla kätensä fyysisesti toista vastaan. Näissä tilanteissa on turha etsiä vain yhtä syylistä, heitä on aina useampi. Vähintään 2. Tämä on tilanne, jossa toista on helppo lähteä provosoimaan taisteluun. On kuitenkin oma päätöksesi, jatkatko sotaa vai yritätkö sovitella, tarjoatko sovintoa? Hyvää vaihtoehtoa molemmille?

Tämän tekstin saatoin maailmaan vain sen pohjalta, mitä viime päivien… Ei.. Kuukausien aikana on tapahtunut. Mitä olen sivusta nähnyt… Seurannut ihmisten pelkotiloja, vihamielisyyttä, pahaa oloa, avunhuutoa… Mitä voimme nyt tehdä toisin… Miettiä, kun sanot jotakin, joka tulee kiukunpuuskan, suuttumuksen tai vihan myötä, miltä se kuulostaisi omiin korviisi… Jos se ihminen, jolle sen aiot sanoa, sanoisikin sen sinulle? Kestäisitkö sen? Tuntuisiko se pahalta? Sitäkö oikeasti haluat?

Tiedän, että täällä on varmasti muutama, jotka nyt lukevat tätä: Tuntevat ahdingon.. Sen saman mitä tunnen joka päivä, kun katson ihmisten henkistä pahaa oloa. Sitä helvettiä, jota kenenkään ei tarvitsisi käydä yksin läpi. Ihmisiä… Jotka tukahduttavat pahaa oloa ja pysyvät niin kauan kuoressaan, ennen kuin joku uskaltaa astua esiin ja kaivaa sen pahan olon esille.

Hiljaisia esimerkkejä… Mietteitä. Moni ajattelee, että tämä on vain nuorten ongelma, mutta valitettavasti tätä näkee moni varmasti myös työelämässä. Kenties jopa vapaa-ajalla.

Olen puhunut.

7.12.2013

Hirmuisesti tekee mieli kirjoittaa. En oikein itsekään tiedä miksi. Ehkä se juttu avautuu tässä tekstin aikana.

Joka aamu herätessäni näen monta syytä olla täällä ja hymyillä vaikka sataisi mummoja taivaalta. Niiden yhdenkin asian menettäminen satuttaisi jo aivan järjettömästi. Entä useamman? En uskalla edes arvata, enkä sitä halua nähdä. Vaikeita päätöksiä on joskus vain tehtävä, ja tässä on nyt yksi sellainen. Aihe kokoajan pinnalla, kunnes kuulen lisää. On tässä parin vuoden aikana kyllä paljon koettukin.

Ystävät ovat joka tapauksessa olleet tukenani kokoajan. Niin moni lähestyy minua kysyen, miksi jaksan tarjota aina olkapääni apua tarvitsevalle? Kerron teille nyt muutaman faktan tästäkin aiheesta. Elämääni saapui ihminen, joka käski tietämättään minun kohdata elämän tiettyjä tosiasioita. Hänen myötään tajusin, etten voi kantaa harteillani kaikkien ihmisten ongelmia. En ansaitse sitä kohtelua, että autan ihmistä hädässä, jonka jälkeen minua kohdellaan kuin paskaa. Olkapääni on niitä varten, jotka antavat omansa kun sitä oikeasti tarvitsen. Ystävät ovat ne, joiden edessä seison suojamuurina, kun sitä paskaa sataa. Ja kun oikeasti etsin raiteen, jolla en huomioi selkään puukottajia, muuttui elämäni kerta heitolla.

Tämä ei suinkaan ole ainoa asia, mitä olen oppinut. Opin myös sen, että tunteiden patoaminen on pelkoa vahvempaa. Ja mitä pidempää kiertelen tosiasioita, sitä varmemmin makaan myöhemmin syvässä suossa josta on vaikea nousta ylös. Puhuminen on ensimmäinen keino lähteä selvittämään asioita. Näistä oppineena, on yhä ihmisiä jotka aloittavat järjettömän raivoamisen pienistäkin asioista ja polkevat jalkaansa oman mielipiteensä puolesta, vaikka olisivat kuitenkin väärässä. Tässä kohtaakin on vain sinun oltava vahvempi ja käännettävä huudolle selkä ja otettava ohjat sanoin. Teet näin itsestäsi vahvemman.

Ja aivan yllättäen olen tilanteessa, jossa minulle satelee kysymyksiä. Ne kysymykset ovat paperilla, ehkä päiväkirjassa, seinillä, piirroksissa, musiikissa… On niin paljon asioita, joihin haluaisin juuri nyt vastata. Mutten ehkä vain osaa, tai sitten en edes halua? Ei. Kyllä minä haluan. Ja itselläni on jo vastaus. Tuuli kuiskaa sitä aina korvaani kun kävelen kylmillä kaduilla kädet takkini taskuissa. Jokainen arpi muistuttaa, että mennyt oli vain totta. Jokainen polttava kyynel poskellani muistuttaa todellisesta elämästä ja siitä, että täällä jokainen tuntee jotakin. Mutta huominen, on asia, joka voi muuttaa kaiken. Huominen on aina uusi. Voit itse vaikuttaa mitä teet. Mihin johdatat kaiken tämän? Elämäsi. Mitä teet sen kanssa? Mihin se sinut vie ja kuka vierelläsi kulkee? Ketä oikeasti rakastat? Minulla on vastaukset jo moneen, mutta tärkeimpiä puuttuu ennen kuin palapeli on koottu. Seuraava projektinikin on ihan vain kynää ja paperia. Tuoko se seitten tekstiä vai muuten vain väriä, en tiedä. Sekin on aivan itsestäni kiinni. Näissä tyhjän kuuloisissa lauseissa on nyt niin paljon tunneta ja mietettä, etten edes itse käsitä sitä. Tulihan kirjotettua.

20.11.2013

Maailmassa paistaa taas aurinko. Hiljaisen synkkyyden ja sateenkin keskellä on katsottava aina sitä reittiä, joka näyttää kohtalaiselta kulkea. Jos kuljet helpointa reittiä, petyt varmasti jossakin välissä, kun tajuat, ettei saavutuksillasi ole mitään mieltä. Jos valitset vaikeimman reitin, voit sen lopussa taputtaa itsellesi, kun siitä olet suoriutunut. Jos valitset keskiverto reitin, olet vielä senkin tien päässä yhtenä kappaleena. Mitä enemmän taistelet tunteidesi kanssa tässä maailmassa, sitä varmemmin löydät itsesi vielä sotkusta, jota ei koskaan saa selväksi. On paljon järkevämpää kuunnella omatuntoaan ja seurata sen ääntä. Maailmassa on tosi asioita, joita yksikään ihminen ei voi sivuuttaa. Joskus oman reitin kulkeminen satuttaa varmasti jotakuta toista. Ei ole olemassa ihmistä, joka ei elämänsä aikana olisi tehnyt virheitä. Oman reittini virhe oli, etten tajunnut olevani ihminen, ennen kuin olin jo ylittänyt puolivälin. Olen varma, että löydän paikan jonne kuulun, paikan jossa mikään ei ehkä ole täydellistä, mutta voin itse vaikuttaa sen muutoksiin. Se onkin sitten se sateenkaarilandia. Virheistä pitää oppia. Jos aina vain syyttää jota kuta, eikä osaa antaa anteeksi tai periksi missään asiassa, kuolee aivan varmasti paikoilleen. Siinä vaiheessa voit vain itse katsoa peiliin ja kysyä mitä tuli tehtyä? Miksi olen tässä tilanteessa ja mitä teen ensi kerralla toisella tavalla. Vuodatan loppuelämäni ajan aivan varmasti perkeleitä siinä missä tähänkin asti, mutta miten väritän polkuni nyt, se on todellakin vain itsestäni kiinni. Tiedän täällä kulkevan ihmisiä, kaltaisiani. Niitä, jotka näkevät pieniä asioita… Niitä asioita, joilla on väliä. Niitä joita muut eivät näe. Niiden ihmisten kanssa kommunikoinnissa en tarvitse sanoja. Ja niiden ihmisten keskuudessa nämäkin lauseet kuulostavat musiikilta ja he kuulevat aivan varmasti ääneni näissä sanoissa.

Sitten päästään aiheeseen nimeltä facebook. Pidin joskus kesällä fb lakon viikon ajan. Ai että mikä onnen määrä sillä välin tuli, ja miten vähän täällä loppupeleissä nykyään istun. Suosittelen kokeilemaan. Ihan niin kuin vain jos joku ei tiennyt, että ne ihmiset siellä koneen toisella puolella ovat oikeasti olemassa. Ei ole mikään syy, että olen yksinäinen. Ne, joiden kanssa siellä koneella pälpätät, näkevät sinua varmasti livenäkin enemmän kuin mielellään. Ei tämä netti sinun maailmaasi paranna, pahentaa vain jos sekoitat sen todelliseen maailmaan.

Ystävät hyvät. Ne, jotka tuntevat tämän tekstin jälkeen jonkin tunteen. (Oli se sitten rakkaus, huoli, luottamus, lojaalisuus, oikeudenmukaisuus, vahvuus, pettymys, pelko, ylpeys, epävarmuus… ) Toivon, että ymmärrätte maailman painon. Sen, ettei tänne olla tultu voittamaan mitalia tai pokaalia. Tosi asia on, että olemme kaikki tulleet tänne kuolemaan, mutta mitä jätätte seuraaville sukupolville, on aivan teistä itsestänne kiinni. Jätättekö nimenne tänne hyvässä vai pahassa? Elätte vain kerran. Eläkää se niin, ettei teidän tarvitse viimeisellä matkalla epäillä mitään. Oma tieni kulkee tässä. Siinä missä nyt astelen. Ja jälleen… Omissa ihanissa kengissäni. Kiitos niille, jotka jaksatte lukea tämän. Kiitos kommentoijille ja tykkääjille. Muistakaa, ettei kukaan ole täällä yksin. 

Olen puhunut. Rakastan teitä. <3