Menneisyys

Miksikö halusin perustaa tällaisen blogin? Koska haluan kertoa teille tarinani ja sen, miten pääsin ylös kuopasta, jonne minut työnnettiin.

Aloitin koulu vuotta nuorempana, eli menin ensimmäiselle luokalle 6-vuotiaana. Siitähän se sitten lähti. Koulukiusausta amiksen tokaan luokkaan asti. Tällä tarinalla haluan kiinnittää huomionne siihen, mitä todella voitte ihmiselle aiheuttaa jo pelkällä paskan jauhannalla ja nimittelyllä yms. Kun se vain olisi jäänytkin noihin. Ala-asteella olin epäsuosittu, eikä minua laskettu muiden tyttöjen leikkeihin hirmu herkästi ja muu luokkani kiusasi minua. Olinhan nuorempi. Tottakai sekin on syy tehdä toisen elämästä helvettiä. Tätä jatkui koko ala-asteen.

Pääsin seitsemännelle luokalle ja tietenkin olin yhä muita nuorempi, en jäänyt luokalle kertaakaan, vaikka monesti sitä mietinkin. Olisiko ollut helpompi antaa paskiaisille periksi ja jäädä luokalle jossa minä olin ikäisten seurassa, olisin ollut kenties luokan vanhin, kun olin syntynyt alkuvuodesta. En antanut periksi. Ja hyvä niin. Ylä-asteella kuitenkin alkoi virallinen helvetti. Olin koulu tunnetuin henkilö, vaan minä en tuntenut ketään. Koin paljon väkivaltaa, kuten seinille heittelyä, rappusista alas tönimistä ja jopa läimäytyksiä poskelle. En kuitenkaan koskaan joutunut mihinkään nyrkkitappeluun. Tunsin olevani aina yksin. Ilman ystäviä, sillä kukaan ei enää vaarantanut omaa tulevaisuuttaan olemalla seurassani, oli paljon helpompaa paeta.

Tämän jälkeen ajattelin, että ehkä asia oli niin. Syy oli minun ja itse karkotin ihmiset ympäriltäni olemalla niin epäsuosittu. Aloitin viiltelemään. Ajattelin sen helpottavan asiaa. Ajattelin, että jos kostan itselleni kaiken sen julmuuden, saisin anteeksi olemassaoloni ja sen miksi minua kiusattiin, mutta päivä päivältä tilanne vain paheni, enkä enää tunnistanut itseäni. Elämän iloinen lapsi oli muuttunut masentuneeksi, itseään satuttavaksi nuoreksi, joka hautoi itsemurhaa joka päivä. Ystäväni vei minut tuohon aikaan väkisin Sihtiin. Siellä asiaa puitiin ja sieltä minut laitettiin nuorisopsykiatrille... Mutta ennenkuin virallisesti psykiatrille pääsin, yritin itsemurhaa vakavan riidan seurauksena. Sillä kertaa oma ratsastuksen opettajani + kaksi tallilaista hakivat minut kotoani ja veivät polille, auttoivat pääsemään psykiatrille. Tämän jälkeen alkoi selvittely siitä, miten koulukiusaus oli vienyt minut mennessään. Puhuin kyllä vanhemmilleni, ja se auttoi. Välit vanhempiin ovat aina olleet hyvät, mutta kaikkea he eivät tienneet. Kerroin kyllä viiltelystä lopulta heille ja tottakai he olivat järkyttyneitä, mutta tämä ei ollut ainoa asia mitä tein...

Valehtelin omille ystävilleni anteeksiantamattomia asioita. Valehtelu oli avun huutoni, jota ei kukaan enää myöhemmin kuunnellut. Tiesin, että tarvitsin apua, mutten itse osannut sitä vain hakea. Kävin oman aikani psykiatrilla ja minut siirrettiin sieltä terapiaan. Yksityiselle vieläpä. Se auttoi, muttei tarpeeksi. Itsetuhoisuus palasi pinnalle ja minulle laitettiin lähete osastolle. Suljetulla osastolla vietin n. viikon. Pääni ei kestänyt suljettuja tiloja ja sain raivokohtauksen keskellä yötä, jonka vuoksi minut oli päästettävä kotiin. Oli tietenkin aina katsottava sopiiko hoitomuoto potilaalle vai ei, ja tässä se ei auttanut. Osastolta lähtiessäni minulla oli lääkitys ja sillä monta vuotta sitkutin menemään.

Jatkoin terapiassa käymistä 2,5 vuotta, mutta lopetin sen tässä pari viikkoa sitten. Terapeutti soitti minulle, huusi ja räyhäsi puhelimessa, haukkui lapselliseksi ja loppasi luurin korvaan syystä, etten soittanut hänelle takaisin kun hän yritti soittaa (ja tämä puhelu ei koskaan ollut tullut minulle asti...) Oli mikä tilanne tahansa, terapeutti EI SAISI hermostua asiakkaalleen, potilaalleen missään tilassa. Se oli minulle viimeinen pisara. Tajusin, että en todellakaan voi olla vapaa, ennenkuin en ole mistään riippuvainen. Lopetan parhaillaan lääkitystäni ikävien sivuoireiden kanssa, mutta kestän sen. Jatkan elämää ilman terapiaa, mutta en aio luovuttaa... Koin kaiken tämän lisäksi ensimmäisessä parisuhteessani väkivaltaa... Ysätvyyssuhteissa hyväksikäyttöä... Halveksuntaa suuntautumiseni takia, kaikkea mahdollista, mutta olen yhä täällä. Kertomassa teille tätä, jotta tajuaisitte, miten paljon voitte satuttaa toisianne vain sanoilla. Miten saatatte tahattomasti tappaa jonkun.

Kunnioittakaa ihmisiä, rakastakaa maailmaa ja ympärillänne olevia.

Pieni päivitys, että lääkkeiden lopettaminen ei onnistunut. En ole vielä tarpeeksi vahva, olenko koskaan, sitä emme tiedä? Jatketaan. (3.11.2012)