Perustin blogini alunperin sille pohjalle, että lopetan lääkkeiden käytön ja olen vapaa ilman riippuvuuksia. Tämä ei kuitenkaan mennyt aivan niin kuin olin suunnitellut. Aluksihan minua hoidettiin masentuneena ja kun lääkkeeni lopetettiin, oletettiin että olin kunnossa. Niin ei kuitenkaan ollut. Aloin oireilla uudestaan ja mielialani heittivät härän persettä niin paljon kuin kerkesin vain ajatella. Välillä olin pitkään masentunut ja välillä mikään ei tullut tielleni, rahaa paloi ja vauhti oli aivan päätön.
Kun tilanne paheni, aloin jälleen viiltelemään ja jouduin muutaman kerran tikattavaksi asti. Ei ollut kaunista jälkeä. Tilanne paheni ja silloinen esimieheni kehotti minua menemään puhumaan työterveyden psykologille. Meninkin. Siellä tuli ensimmäisen kerran aihe kaksisuuntainen mielialahäiriö esille. Miksei minulla oltu koskaan edes epäilty sitä, vaikka oireet viittasivat siihen? Eihän diagnoosia tietenkään voi lonkalta heittää, mutta sitä alettiin miettiä. Asiasta puhuttiin myös nuorisopsykiatrilla ja musiikkiterapiassa jossa silloin kävin. Asiat kuitenkin muuttuivat ja siirryin pian MTPA:lle (Mielenterveyspäivystys - ja arviointipoliklinikka.) Olin sen verran vanha, että siirryin aikuispuolelle. Musiikkiterapia lopetettiin ja asioitani alettiin puimaan uuden ihmisen kanssa. Tässä välissä olin jo kerennyt käymään osastollakin viiltelyn ja masennuksen takia.
Teimme testejä, sekä keskustelimme asiasta myös lääkärin kanssa. Diagnoosi alkoi valjeta, kunnes rinnalle astui epävakaa persoonallisuushäiriö. Luonteeni oli aina ollut äkkipikainen ja helposti kipmaantuva, mutten koskaan ajatellut että kyseessä olisi persoonallisuushäiriö. Nyt elän kahden diagnoosin kanssa. Elämä ei aina ole helppoa, eikä sen pidäkään olla. Osastolla vierailen aina tietyin väliajoin.
Lääkityksiini kuuluu seronil, ketipinor ja levomepromazine orion. Niillä olen pärjännyt ja aion pärjätä jatkossakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti